Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Karvaiset ystäväni


Meidän kissat ovat vilahdelleet blogissani aiemminkin, mutta ajattelin, että nämä minun rakkaat karvapallot ansaitsevat ihan oman jutun. Haluan siis esitellä teille Lucian ja Kertun, meidän karvaiset ystävämme. 

Aloitetaan mustaturkkisesta keltasilmäisestä kaunottaresta Luciasta. Lucia on asustellut kanssani kohta kuusi vuotta, hain hänet lokakuussa 2010 Tampereelta. Lucia oli muuttanut Tampereelle Tallinnasta, josta hänet oli pelastettu kadulta Pelastetaan Ry:n kissapartion kautta. 
Kotihoidossa Lucia oli ollut jo melkein vuoden päivät, ennen kuin uusi koti löytyi minun luotani. Lucia on mielettömän ihana, mutta todella jääräpäinen kissa, sopii siis hyvin minulle. 
Lucia aloittaa iltaisin aina kovan huudon, se on merkki siitä että kohta hän tulee luoksemme narun kanssa, huuto on merkki siitä että on leikin aika. Lucialla on aika persoonallinen ulkonäkö, erityisesti huomio kiinnittyy suuriin keltaisiin pyöreisiin silmiin. Lucian turkki on erittäin vaikea hoidettava ja jotakin pahaa on tapahtunut hänen menneisyydessään, koska Lucian ei tarvitse kuin nähdä harja niin alkaa murinaa kuulumaan. Niinpä päätimme yhteistuumin eläinlääkärin kanssa, että paras ratkaisu on ajella turkki kerran vuodessa, niinpä Lucia on jo neljänä vuonna saanut itselleen kesälookin. Tämä ratkaisu on ollut kyllä loistava, koska joka kevät kun turkki ajellaan, koko kissa muuttuu energisemmaksi ja iloisemmaksi. 

Kerttu on myöskin Tallinnasta pelastettu kisu, joulukuussa 2010 Kerttu sai kodin luotani. Kerttu löydettiin kadulta pienten pentujen kanssa ja aluksi luultiin, että Kerttu olisi pentujen emo. Pian kuitenkin selvisi, että Kerttu ei ole koskaan synnyttänyt, hän vain oli pitänyt huolta pennuista. Niin suloinen tarina, joka kertoo paljon tämän ihanan kissan luonteesta. Kerttu oli todella pienikokoinen muuttaessaan meille, lisäksi sillä oli aina nälkä ja tuntui että se söisi roskatkin lattialta. 
Pian Kerttu onneksi oppi huomaamaan, että hänellekin riittää ruokaa ja aina ei tarvitse hotkia heti kaikkea mitä annetaan.  
Edelleenkin Kertun on vaikea luottaa vieraisiin ihmisiin, mutta kun luottamuksen saa niin hellyyttä ja kehräystä Kertulta saa niin paljon kuin vain on valmis vastaanottamaan. Kertulla on aika koiramainen luonne, hän osaa pyytää ulos, noutaa palloa, kulkea vierellä ja tulee luo kun huudetaan. Aivan mahdottoman viehättävä kissa.

Molemmat kissamme olivat aiemmin täysin sisäkissoja, mutta vuosi sitten kesällä annoin periksi ja päästin molemmat ulos. Onneksi tein niin, koska oli ihana huomata miten onnelliseksi kissat tulevat, kun saavat olla raittiissa ulkoilmassa ja mikä parasta kumpikaan ei lähde pitkille reissuille. 
Kissat lähinnä seuraavat meitä ulkona ja auttavat pihahommissa. 


                                                 

                  






                            





      
                                Maailman suloisimmat kämppikset ❤️

                                                             -P

Kommentit

  1. Mää en kestä! Niin suloisia :). Ja aivan ihanaa kun on pelastettu kadulta ja saaneet rakastavan kodin.

    VastaaPoista
  2. Voi että mitä karvapalloja! <3 Lucia on kyllä niin uskomattoman näköinen pallero, että täytyy aina pysähtyä katsomaan hänen kuvaa tarkemmin. Kerttukin todellinen kaunotar ja aivan ihana tarina hänellä. Ihan mahtavat kisupersoonat molemmat. <3

    VastaaPoista
  3. Voi Kerttu, hellyyttävä tarina takana. ♡ Mutta Lucia saa mut kyllä aina nauramaan! Hyvällä tavalla hömelön näköinen kissa.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä aivan myyty, kun kuulin tuon tarinan Kertusta <3 Lucian ulkonäkö on kyllä uskomaton ja saa minutkin hymyilemään päivittäin myös käyttäytymisensä vuoksi :D

      Poista
  4. Ihania! <3 <3 Kertun tarina on kyllä mitä hellyttävin! Meilläkin on kolme kisua. Kissoissa on se hieno puoli, että ne ovat aivan omia persooniaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat kyllä niin rakastettavia otuksia juuri omien hassujen persooniensa vuoksi. Kertun tarina sai kyyneleet silmäkulmiini niin hellyyttävä tarina <3

      Poista
  5. Kissat <3 Meilläkin on nuo pojat "pelastettuja", toinen oli kiertolainen vääräntyyppisissä kodeissa ja toinen tuli kulkurina itse meille. Aikuisena otetusta kissasta on ihan yhtä paljon iloa kuin pentuna otetusta, kunpa vain ihmiset pelastaisivat enemmän niitä hoiviinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kaikki kissani ovat olleet "pelastettuja", olen aina ajatellut että haluan antaa kodin niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Toivon myös, että ihmiset ottaisivat enemmän aikuisia kissoja hoiviinsa, niin upeita yksilöitä niistä kuoriutuu, kun saavat rakkautta ja huomiota <3

      Poista
  6. Ihania, erityisesti Lucia silmiensä kanssa on niin söpö 💕💕💕

    Ja kiitos kissapostauksesta, mä tätä joskus toivoin. Saa noista jatkossakin postata 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En millään muistanut, kuka tälläistä postausta kyselikään, kiitos kun ilmiannoit itsesi :D

      Varmasti kisut saavat jatkossakin postauksia, on ne niin rakkaita otuksia minulle <3

      Poista
  7. Ihania, erityisesti Lucia silmiensä kanssa on niin söpö 💕💕💕

    Ja kiitos kissapostauksesta, mä tätä joskus toivoin. Saa noista jatkossakin postata 😉

    VastaaPoista
  8. Ihania! ♥
    Oli kiva lukea kissojen tarinat. Lucian kesälook on ihan mainio!

    Meillä kissojen ulkoilu tapahtuu kissatarhassa tai valjaissa ja kyllä ne vaan sitten nauttivat ulkoilusta ja ötököiden pyydystämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin <3

      Me kanssa mietittiin tarhan rakentamista, mutta kun huomasimme että kissat pysyvät niin hyvin pihassa niin ajattelimme, että se on tarpeetonta. Valjaisiin ei kumpikaan suostu, saavat paniikkihäiriön välittömästi :(

      Poista
  9. Voi ihanuus, miten kauniita kissoja ja niin ihania kuvia ♥

    VastaaPoista
  10. Voi mitä ihania kisuja sinulla!

    VastaaPoista
  11. Ihana oli kuulla heidän tarina, olin jo odottanutkin milloin saan tietää lisää kaunottarista <3 Lucian silmät on niin lumoavan kauniit :) Kertun lempeys tulee läpi kuvien <3 Kissat on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat kyllä niin <3 Kiva kuulla, että kisujen tarina kiinnosti <3

      Poista
  12. Ihanat tarinat kissojen takana! Ja kuvia katsellessa hymy nousi väkisinkin kasvoille <3
    Jokos olit käynyt tutustumassa meidän poikien ikiomaan blogiin? Viimeisimmässä postauksessa uusimmasta tulokkaasta juttua :)
    http://burmanhurmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin nyt kurkkaamassa poikien blogia, voi luoja mikä söpöläinen teille om tullut <3 Kauhea kissanpentu kuume iski, vaikka olen aina ottanut vaan aikuisia kissoja :)

      Poista
  13. Olipas kiva lukea kissoistasi, näiden kuvat kyllä aina nostattavat hymyn huulille instagramissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top