Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Keittiö ennen ja nyt

Talon ostohetkellä keittiömme oli jäännös iloiselta 70-luvulta. Sinänsä keittiö oli aika muikea punaisine kaapinovineen, auringonkukkakaakeleineen ja muovimattoineen. Keittiötä ei kuitenkaan missään nimessä tehnyt mieli säästää, kaapistot olivat rakennettu lastulevystä ja olivat paikka paikoin todella huonossa kunnossa. Keittiö oli tunkkaisen ja ahtaan oloinen eikä minusta myöskään sopinut talon henkeen, talomme on rakennettu vuonna 1948. 
 Lisäksi kaapistot olivat todella matalat, jos kyseessä olisi olleet alkuperäiset 40-50-luvun täyspuiset kaapistot olisin onnesta hihkuen ryhtynyt kunnostustöihin. En ole mitenkään erityisen tyytyväinen nykyiseen Ikean-keittiöönkään, mutta ainakin se on valoisa ja toimiva. Vielä tulee se päivä, kun keittiöömme tulee puusta valmistetut kaapistot, jotka kestävät aikaa ja kunnostamista. Nimittäin jos nykyiset MDF-kaapistot menevät huonoksi ne ovat oikeastaan ihan roskiskamaa, puuta sen sijaan voi kunnostaa ja ehostaa melkinpä loputtomiin. Puu on loistava materiaali kestävään rakentammiseen.

 Keittiön kattoa oli madallettu ja sinne oli piilotettu valtava määrä sähköjohtoja ja putkia. Katon madaltaminen oli harmillinen asia, koska siitä oli jäänyt rumat jäljet keittiön alkuperäiseen vanerikattoon. Jouduimme siis poistamaan vanerin ja alta paljastui raakalautakatto, jonka jätimme näkyviin ja maalasimme valkoiseksi.

 Lähes kaikialla taloon oli 70-luvulla laitettu rumat verholaudat, jotka saivat huoneet tuntumaan paljon todellisuutta pienemmiltä ja ahtaammilta. Verholautojen sisään oli upotettu loisteputket, kaiken kaikkiaan omituinen ja todella raskaalta näyttävä idea, jota toki näkee paljon 70-luvun taloissa ja niihin se kyllä sopiikin, kun käyvät yhteen sen ajan arkkitehtuurin kanssa.





Lattiassa oli kolme kerrosta muovimattoa ja alimmaisena Linoleumia, puulattia Linoleumin alla oli hiottu ennen linoleumin asentamista. Se oli kyllä erittäin iloinen asia, vaikka hionta olikin suoritettu aika ronskilla otteella niin emme ryhtyneet hiomaan lattiota uudelleen. Selvisimme siis pelkällä maalauksella, muutamassa kohtaa oli jostain syystä puulattiaa purettu ja laitettu tilalle kovalevyä. Näihin kohtiin teimme uuden puulattian.





Nämä pienet komeronovet veivät makuuhuoneeseen ja oikenapuolimmaisen oven takaa löytyi, pienen pieni kodinhoitohuone tyyppinen ratkaisu. Tässä kuvassa näkyy mielestäni hyvin miten pieneltä ja pimeltä keittiö aikaisemmin tuntui.






Puuhella oli oikeastaan ainoa asia mitä keittiöstä säästimme, se onkin ihan mahtava lämmönlähde talvisin. Harmillista, kun näitä ennen remonttia otettuja kuvia on niin vähän ja nekin mitä löytyy ovat laadullisesti aika heikkoja nopeasti räpsittyjä kuvia. Toivottavasti saitte kuitenkin jonkinlaisen käsityksen milläinen keittiömme oli ennen remonttia.

Itsestä tuntui hauskalta katsella vanhoja kuvia, jotenkin sitä aina unohtaa mitä kaikkea sitä onkaan jo tullut tehtyä, mielessä ovat vaan uudet projektit. Hyvä välillä palata ajassa taaksekin päin. Ajattelin, että teen tälläisen "ennen  ja nyt"-jutun kotimme jokaisesta huoneesta niin näette vähän miltä meillä näytti talomme ostohetkellä. Tämä olkoon siis juttusarjan ensimmäinen osa.

                                                                    -P

Kommentit

  1. Onpa hieno muutos! Musta ennen-jälkeen kuvat on aina niin hauskoja. :) Keittiö on kyllä muuttunut edukseen. Meilläkin keittiö oli lastulevyä ja ihan kulahtanut. Ei tehnyt mieli säästää. Nykyiseenkään en ole täysin tyytyväinen, mutta tällä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä myös tykkään katsella ennen-jälkeen kuvia ja siksi innostuin itsekin niitä tekemään :)

      Poista
  2. Valoisan ja pirteän muutoksen olette saaneet aikaan! :) Ja tila tosiaan tuntuu isommalta nyt. Puuhella on kyllä mukava talvella ja kun siinä mahtuu tekemään ruokaa monta kattilaa kerralla. :)

    VastaaPoista
  3. Jee, ennen-jälkeen jutut on ihan parhaita! Mahtava muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä myös tykkään lukea tälläisiä juttuja :)

      Poista
  4. Kylläpä on suuri muutos...jänniä nuo booridit noissa kaakeleissa...olisiko sitä 70 lukua..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne ovat kyllä aika jänniä, mutta toisaalta aika makeita :)

      Poista
  5. Suuria muutoksia ootte tehneet :D Molemmat ovat kauniita keittiöitä mutta jos saisin valita niiiiiiin ottaisin....tuon punaisen keittiön :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palautimme keittiötä enemmän alkuperäisen uskoonsa, siis millainen se oli ollut 1948 ja olen kyllä tyytyväinen nyt. Tuo punainen kehittivät oli kauheassa kunnossa, en olisi siellä kyllä halunnut käsitellä elintarvikkeita :D

      Poista
  6. Eipä uskoisi samaksi keittiöksi, niin huikea muutos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä todella eri näköinen, teki hyvää itsellekin muistella menneitä :)

      Poista
  7. Ei kyllä uskoisi samaksi asunnoksi! Ihanan valoisa keittiö!

    VastaaPoista
  8. Kyllä on keittiönne saanut kokea aikamoisen muutoksen. Onnistunut muutos. Ihana kun muovimaton alta löytyi tuo puulattia ja puuhella on aivan huippu. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puulattian löytyminen oli kyllä mahtava juttu ja se on tosiaan otettu esiin koko talossa <3

      Poista
  9. Huikea muutos! Ihanan valoisa ja raikas keittiö.

    VastaaPoista
  10. Vau! Todella näyttävä muutos. Tuo seinän purkaminen tekee paljon, ei uskoisi samaksi tilaksi. Todella upean näköistä. Olrn aiemminkin katsonut ihaillen kuvia teidän keittiöstä, mutta nämä ennen ja jälkeen kuvat osoittavat kuinka paljon muutosta on oikein tapahtunut. Ja tuo puuhella varmasti on loistava.

    Me asutaan 50-luvulla rakennetussa asunnossa jossa on pieni keittokomero. Olen muutaman kerran haaveillut kuinka hienon keittiön siitä saisi jos avaisi seinän olohuoneeseen (tai tällä hetkellä se on makuuhuone kun parisänky ei mahdu makuuhuoneeseen... :D) ja purkaisi sisäänrakennetut kaapit. Ainahan sitä saa haaveilla, ei ole meidän asunto ja remontin keskellä ei kahden kissan kanssa pysty asumaan. :D Välillä kyllä silti tekisi mieli ehdottaa miehelle että mitä jos otettaisiin "pieni" projekti.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, teki tosiaan itsellekin hyvää muistella miten paljon kaikki onkaan muuttunut! Ja, ollaan kyllä tosi tyytyväisiä avaruuteen ja valoisuuteen mitä remontilla on saatu aikaiseksi.

      Meidän remontissa oli se kiva juttu, että myös yläkerrassa oli keittiö ja me asuimme ylhäällä sillä aikaa kun remontoimme alakertaa. Tavallaan ei tuntunut siltä, että asui remontin keskellä.

      Poista
  11. Onpa hauska nähdä näitä ennen ja jälkeen -kuvia! Kiva juttusarja siis tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että muutkin innostuvat näistä :)

      Poista
  12. Hieno muutos :) On kyllä niin paljon avarampi ja valoisa keittiö nykyään. :) Kiva oli nähdä ennen ja jälkeen kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ollaan kyllä tosi tyytyväisiä itsekin ja vielä neljän vuoden jälkeenkään ei edes tapettivalinta harmita :D

      Poista
  13. No huh, mikä muutos! Ja mikä työn määrä - arvostan! Minua harmittaa suuresti että meidän keittiöstä oli poistettu puuhella. Tosin en tiedä olisiko se tonne minikeittiöön mahtunutkaan enää, mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän keittiöön on puuhella tehty jälkeenpäin, mutta onneksi on. Se on ihana :)

      Poista
  14. Teidän nykyinen keittiö on vaan niin raikas! Melkonen muutos entiseen. Tässä kohtaa aina kaipaa niitä parempia ja useampia ennen kuvia - saisi taputtaa itseään olalle, paljon on työtä tehty!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Todellakin oikein harmittaa, että on niin vähän ennen kuvia, paljon on kyllä remontin aikaisia kuvia, mutta nekin on jotenkin niin kiireellä otettuja ja huonoja. No, aina oppii uutta ja ensi kerralla on ehkä fiksumpi :)

      Poista
  15. Kiva postaus. Tästä tulee niin mieleen oma lapsuudenkotini. Vähän samaa värimaailmaa oli meillä joskus, oranssia ja vihreää. Äitini oli innokas maalari ja värit vaihtuivat aina silloin tällöin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva kuulla! Taisivat olla oikein tuon ajan muotivärejä ja ei siinä mitään värit on ihania, mutta tykkään että silti näyttää raikkaalta.

      Poista
  16. Tosi mukava postaus, kyllä tuo teän keittiö on niin raikas ja nätti erittäin onnistuneen rempan jälkeen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, ollaan kyllä itsekin tyytyväisiä juurikin tuohon raikkauteen ❤️

      Poista
  17. Todella kaunis muutos! Keittiö näyttää nyt niin paljon tilavammalta ja valoisammalta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

back to top