tiistai 1. maaliskuuta 2016

Keltaisia kirppislöytöjä


Viime viikolla tuli taas kierreltyä kirppareita ja löytöjäkin tuli tehtyä. Paras löytö oli puolalainen emalilävikkö, jollaista olin metsästänyt jo tovin. Etsin nimenomaan käyttökuntoista yksilöä ja tietenkin keltaisessa värissä, nyt voin luopua muovisesta rumiluksesta. Olen yrittänyt hiljalleen vaihtaa ruuanlaittovälineitä vanhoihin ja laadukkaisiin ja ennen kaikkea kauniimpiin välineisiin. 



Mukaan tarttui myös jonkun reippaan ompelemat patalaput, kangas on ihanaa Alvar Aallon 
Artekille suunnittelemaa Siena-kangasta. 



Pääsiäinen on selkeästi jo mielessäni, kun en voinut ohittaa näitä pieniä suloisia kukkopillejä. Hinnallakaan ei näitä oltu pilattu, kaikki kolme maksoivat yhteensä 1,5€.  En ole kauheasti mitään pääsisäiskoristeita kotiini laitellut aikaisemmin, mutta ilmeisesti ikä tekee tehtäviään, kun kaikki mahdolliset juhlapyhät innostavat minut laittamaan mitä ihmeellisempiä koristuksia. 



  Tämä englantilainen peltirasia päätyy luultavasti lahjaksi, tässä on kyllä ihan meidän kodin värit, että           
  saa nähdä raaskinko kuitenkaan luopua. 


Kaksi tsekkiläistä pilkkukulhoa lähti mukaan, koska pilkut ja keltainen, minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa. 


Näitä munakuppeja en voi selittää mitenkään, olivat kyllä ihan heräteostos. Näistä tuli Marimekon munakupit mieleen, mutta ovat varmaankin jotain halpistuotantoa. 
Edullinen oli hintakin 2€ kaikki neljä kappaletta. 



Täällä on ihan mieletön auringonpaiste ollut jo monta päivää, taidanpa lähteä kävelylenkille kameran kanssa jos saisin vähän harjoiteltua luontokuvausta. Kivaa päivää kaikille! 

                                                             -P

20 kommenttia:

  1. Kaunis lävikkö...minulla tuollainen valkonen, jossa on kukkia..:)

    VastaaPoista
  2. Voe, minäkin tahtoisin tuollaiset munakupit. Laittaisin raeruohoa ja koristeeksi ikkunoiden väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hyvä idea, ehkä siinä tuli syy miksi ne piti ostaa ;)

      Poista
  3. Aivan ihanat nuo keltapilkulliset kulhot!
    Ja munakupitkn on kivat.

    VastaaPoista
  4. Eikä, ihan mielettömiä löytöjä..!! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tosi tyytyväinen löytöihin ❤️

      Poista
  5. Ihania keltaisia tavaroita olet löytänyt....tulen aina NIIN hyvälle tuulelle katsoessani sinun väri--iloittelua...tuo keltainen vain on sellainen AURINKO😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja todellakin keltainen on niin aurinkoinen väri :) ❤️

      Poista
  6. Oi oi ♥ Ihanaa keltaista jälleen :) Mäkin kävin kirpulla eilen, sääntönä oli värikoodi : sinistä ja vihreää. Ja ainoa löytöni oli teemaa ja kiltaa. Mutta olin happy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikoodi on hyvä säilyttää, mulla se tapahtuu melkein automaattisesti, kun huomaan vaan keltaiset asiat :D

      Poista
  7. Mielettömän ihanat keltaiset löydöt!

    VastaaPoista
  8. No onpas sua onnistanut, hienoja aurinkoisia löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä onnea matkassa, se niissä kirpputoreissa viehättääkin, kun joskus rkee näin ihania löytöjä ❤️

      Poista
  9. Tuo emalilävikkö on superhyvä löytö! Itsekin olen sitä etsinyt jos olisi himpun verran vaaleampana keltaisena. (Eikä ole vielä tullut vastaan..) Tykkään myös että arjen käyttöesineet on kauniita ja että ne voisi pitää esillä keittiössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä mahtava löytö ja kyllä kokkaaminen tosiaan on mukavampaa, kun on kauniit astiat käytössä :)

      Poista