Keltainen kahvipannu

" tervetuloa aikamatkalle menneisyyteen "

Meidän joulutunnelmia 2015

Joulua vietimme tänä vuonna isolla porukalla.
Jouluaattona söimme jouluillallista 13hengen voimin. 
Joulutunnelma on täydellinen, kun sen saa viettää rakkaiden ihmisten kanssa. 


Asetelmiin kokosin puolukanvarpuja, pähkinöitä ja havuja. Tänä vuonna mentiin siis hyvin
luonnonläheisellä teemalla. 


Tykkään käyttää aikaa ja luovuutta paketoimiseen. Tänä vuonna syntyi muun muassa
tämännäköisiä paketteja. 
Tein soodataikinasta koristeita, joiden pintaan painelin struktuuria grapponia- ja
kastehelmiastioilla. 


Koristelin tänä vuonna ensimmäistä kertaa aikuisiällä pipareita. Todella hauskaa
puuhaa vaikkakin kovin aikaa vievää. 


Nämä silmää muistuttavat koristeet tuovat mieleen lapsuuteni joulut. Mummolla
oli näitä aina koristamassa kuusta. Todella kauniita koristeita. 


Kynttilänjalka kokoelmalle on löytynyt oiva paikka 1800-luvulta olevan
pianon päältä.  Sopivat mielestäni hyvin yhteen. 


Leivottua tuli ahkerasti. 


Adventtikynttelikön väkersin neljästä Arabian sydänkupista ja vanhoista
metallisista leivosvuoista. 




Joulupukki toi jättimäisen suklaakonvehtirasian, sen parissa voin viettää vielä monta herkkuhetkeä.


Joulupöytään askartelin paikkalaput koivusta ja männystä. Niistä tuli minusta aivan ihanat. 


Vanha rattikelkka sai koristaa kuusen alla.


Lunta emme saaneet, mutta auringosta saimme nauttia sitäkin enemmän.

Kommentit

  1. Voi kuinka kaunista ja miten ahkerasti sie oletkaan tehnyt kaikenlaisia koristeluja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Silloin pitää tehdä, kun on ideoita. Tänä jouluna tuntui, ettei puoliakaan ehtinyt toteuttamaan.
      Onneksi ensi vuonna tulee uusi joulu.

      Poista
  2. Monia ihania vinkkejä vaikka ensi vuoden joulukalenteriin. Ihana nähdä vähän suurempia kuvakulmia teiltä. Instagramissa jo ihastelen. -Ulla

    VastaaPoista
  3. Kiva kun tulit tänne blogimaailmaan! Facessa käyn harvemmin ja insta on mulle vieras maailma, joten ihanaa, että pääsen ihastelemaan kotiasi ja juttujasi täällä. Liityin heti lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulle taas tämä blogimaailma on aika lailla vieras. Mutta eiköhän tämä tästä lähde käyntiin :) Tervetuloa seuraamaan!

      Poista
  4. Kiva, kun aloit bloggaamaan. Instassa sua seurailenkin.
    Jään odottelemaan innolla lisää.
    Oletko harkinnut blogille fb-sivuja...Minusta se on lukijalle kätevää kun uusi postaus tulee automaattisesti seinälle seuraajille. Mutta ilmankin mukana seurataan :)

    VastaaPoista
  5. Kiva, kun aloit bloggaamaan. Instassa sua seurailenkin.
    Jään odottelemaan innolla lisää.
    Oletko harkinnut blogille fb-sivuja...Minusta se on lukijalle kätevää kun uusi postaus tulee automaattisesti seinälle seuraajille. Mutta ilmankin mukana seurataan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääkin miettiä sitä! Kätevää se tosiaan olisikin ja tervetuloa seuraaman :) Niin ja minulle tosiaan saa antaa niin paljon vinkkejä kuin mieleen tulee, olen ihan noviisi tässä hommassa!

      Poista
  6. Ihana blogi sinulla! Onnellista uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja ihanaa uutta vuotta myös sinulle ❤️

      Poista
  7. Aivan ihanaa kun sinulla on tämä blogi :) Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa! Sulla on oma blogi ♡ Onnea uudelle blogille ja tervetuloa blogimaailmaan ♡

    Onnellista uutta vuotta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤️ Ihanaa uutta vuotta sinullekin ❤️

      Poista

Lähetä kommentti

back to top